Muscular - Muscular - 1LP
Uusi Muscular!
Huom! Ei koske ovelle-toimitusta.
Tuotetiedot
Vuonna 2022 julkaistulla debyyttialbumillaan On The One Neo-Funk -yhtye Muscular teki vaikutuksen laadukkaalla rytmimusiikilla ja energisillä live-esiintymisillä. Nyt yhtye palaa toisella albumillaan entistä lihaksikkaampana.
Muscularin musiikissa yhdistyvät funkin rytmit, modernin soulin ja R’n’B:n harmoniat, retrofuturistiset synasoundit sekä pohjattomat bassot sekoitettuna perinteisiin rytmimusiikkisoittimiin. Yhtyettä johtaa mm. Punomon ja East Funk Attackin riveistä tuttu turkulainen kosketinsoitintaiteilija Ilmari Aitoaho.
Yhtyeen johtohahmo Ilmari Aitoaho kuvailee uuden albumin syntyprosessia merkittävästi sosiaalisemmaksi kuin esikoislevyn.
"Ensimmäinen levy oli tuottajavetoinen ja olin studiossa lähinnä yksin. Tällä kertaa halusin tehdä bändilevyn, joka vangitsee yhteissoiton ja keikoilla kehittyneen energian. Aloimme työstää levyn biisejä rytmiryhmän kanssa Berliinissä kesällä 2022. Studioon astuttiin vielä samana kesänä ja kakkosalbumin pohjat nauhoitettiinkin vain hieman ennen debyyttilevyn julkaisua. Valmiita versioita kypsyteltiin vielä pari vuotta." (Aitoaho)
Albumi vie kuulijansa monipuolisten rytmien ja persoonallisten tarinoiden äärelle. Muscularin moderni funk-poljento ammentaa vaikutteita muun muassa Princestä, Louis Colesta ja Franc Moodysta. Levyllä kuullaan vahvoja vokaalisuorituksia Veera Kaasalaiselta (VEBBE), Linda Ilvekseltä (Why So Shy, Maija Vilkkumaa), Johanna Raumalta (Punomo), Irene Hovilta (Whale & The Village) ja Oskari Ruohoselta (Oskr, Yournalist, Traffic Island).
SIDE A
The Queen
Prisoner
Day 2 (Tokyo)
The Roast
Your Love (The Best Gift)
SIDE B
Super Macarena
Survival Mode
Years & Years
Hallstar